Ari Leskinen Oy, yrittäjä Ari Leskinen

Vielä 12 vuotta sitten yrittäjä Ari Leskinen olisi voinut vain unelmoida upeista kuvauskeikoista tai haastavista verkkosivujen rakennusprojekteista. Tuolloin hän työskenteli jätekuskina ja uurasti jaksamisensa äärirajoilla. Työssä uupuminen merkitsi lopulta pakollista taukoa ja osoitti elämälle uuden suunnan.

”Minulle tapahtui monia hyviä asioita. Opiskelin uutta, kiinnostava alaa ja kohtasin kannustavia ihmisiä. Uskalsin myös perustaa oman yrityksen. Jaoin myös vaikeisiin vuosiin liittyviä kokemuksia somessa ja sain valtavasti palautetta. En ole yksin uupumukseni ja alanvaihtoni kanssa”, Leskinen toteaa.

Leskisen yritys on nyt muutaman vuoden ikäinen ja erikoistunut verkkosivujen tekemiseen, valokuvaukseen ja videokuvaukseen.

”Olen saanut tehdä huikeita keikkoja ja kiivetä mm. torninosturiin kuvaamaan. Eniten kysyntää on kuitenkin helpoille ja selkeille kotisivuille. Yritykset ovat usein rakentaneet liian monimutkaiset kotisivut yksinkertaisen liikeidean ympärille.”

Leskisen tehtävänä onkin usein suunnitella kotisivut uusiksi ja kirkastaa niiden toimivuutta.

”Kärpäsestä ei kannata tehdä härkästä. Jos myy vaikkapa kotisiivousta, kotisivut kannattaa rakentaa sen perusidean varaan. Ei sivuja tarvitse paisutella, vaan yksinkertainen on kaunista. Ja aina kotisivuja voi laventaa, jos tuotevalikoima laajenee.”

Ari Leskinen ja hänen yhteistyökumppaninsa Helpotkotisivut.fi tekevät yhteistyötä One Leasing Finlandin kanssa. Taitavat kotisivujen tekijät ovatkin OLFin sivustouudistuksen takana. Hyväksi havaittu yhteistyö jatkuu kuukausittain sivuston kehitystyön ja ylläpidon merkeissä.

Leasinghankinnat mahdollistavat kasvun

Leskinen on hankkinut yrityksensä kalustoa leasingrahoituksella OLF-tiimin Ilkan avustuksella.

”Halusin laajentaa palveluvalikoimaani, ja tarvitsin laadukkaan ja hintavan kameran. En halunnut käyttää aikaa hankinnan yksityiskohtiin perehtymiseen, vaan annoin homman Ilkan hoidettavaksi. Luotin häneen täysin, koska olin oppinut tuntemaan hänet hyvin. Ja kaikki meni kyllä nappiin”, Leskinen toteaa.

Kokemus oli Leskisen mukaan niin positiivinen, että hän on alkanut suunnitella jo uusia hankintoja.

”Jollakin aikavälillä tarvitsen uuden tietokoneen, eikä se ole ihan halpa. Hankinnan voisin tehdä taas leasingrahoituksella. Ylipäätään kaluston liisaaminen on fiksua, sillä niin voi synnyttää pienellä panostuksella uutta liiketoimintaa. ”

Ari Leskinen kertoo hyödyntävänsä yhteistyössä usein verkostoja ja hyväksi havaittuja kumppaneita. Luottamuksen ja saman aaltopituuden merkitys on hänelle korvaamaton.

”Hyvä fiilis on tärkeää, ja se OLFilaisista tuli välittömästi. He kohtelevat kaikkia arvostavasti, eikä se ole kiinni kaupan loppusummasta.”

Hyvä fiilistä Leskinen aikoo tavoitella myös yrityselämässä.

”Tavoitteeni on tehdä tulevaisuudessa töitä tehokkaammin. Laadukkaampi kalusto tehostaa työskentelyä ja vapauttaa lisää aikaa muihin tärkeisiin asioihin. En halua takoa voittoa silmät sumeina, vaan lisää aikaa itselleni ja perheelleni”, kolmen lapsen isä summaa.