Putkiexpert Oy, toimitusjohtaja Antti Sirén
Putkiexpert Oy on vuonna 2012 toimintansa aloittanut LVI-alan yritys, jonka palveluihin kuuluvat kaikenlaiset putkityöt, LVI-asennukset ja -korjaukset. Pääkaupunkiseudulla toimiva yritys tekee myös ilmanvaihto- ja jäähdytystöitä.
Putkiexpertin toiminta on viime vuosina ollut kasvussa, ja näkymät tulevaisuuteen vaikuttavat lupaavilta.
”Vuosi 2022 on jo lähes loppuunmyyty eli hyvältä näyttää. Kasvun tiellä on tosin iso hidaste, ammattitaitoisten työntekijöiden puute. Pystyisin vaikka heti palkkaamaan useamman hitsaustaitoisen putkimiehen, jolla on kokemusta saneerauskohteista”, Sirén pohtii.
Putkiexpert on kasvua tukeakseen pitänyt huolta kaluston riittävyydestä ja kunnosta. Uusia autoja ja työkoneita hankitaan tarpeen mukaan, mutta aina leasingrahoituksella.
”Se on meille helpoin tapa toimia. On hienoa, ettei meidän tarvitse kuin ajaa autoilla, tankata niitä ja viedä ajallaan huoltoon. Omasta autosta olisi paljon enemmän päänvaivaa. Enkä pidä edes järkevänä firman rahojen sitomista peltikuoriin.”
Tällä kertaa yritykselle hankittiin Fordin Ranger Raptor -lava-auto, joka kuljettaa päivittäin tavaraa ja työmiehiä kohteisiin.
”Tämä oli ensimmäinen hankintamme OLF-tiimin avustuksella, ja ei voi kuin kiitellä. Eerikki hoiti koko prosessin todella ammattimaisesti ja palveluhenkisesti. Aiomme siirtää myös tulevat hankinnat OLF-tiimille”, Sirén kertoo.
Antti Sirén korostaakin sujuvan yhteistyön merkitystä yrittäjän arjessa.
”Pidän kiinni kumppaneista, joiden kanssa yhteistyö toimii. Se helpottaa myös omaa työtäni. Yrittäjän aikaa on rajallinen määrä, joten haluan tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka aikaani arvostavat.”