LTP Group, toimitusjohtaja Matti Tuominen
LTP Group on elintarvikelogistiikan vahva, valtakunnallinen toimija. Konserniin kuuluvat logistiikkayritykset LTP Logistics Oy ja LTP Cargo Oy sekä Lännen Teollisuuspalvelu Oy.
Yrityksen asiakaskunta koostuu pääosin pk-yrityksistä, jotka ostavat elintarvikkeiden varastointia, keräilypalvelua, kuljetus- ja jakelupalveluita sekä laatikonpesupalveluita.
LTP Group on tehnyt yhteistyötä One Leasing Finlandin kanssa vajaan kolmen vuoden ajan ja hankkinut useita kymmeniä kuorma-autoja ja muutamia perävaunuja leasingrahoituksella. Nyt vuorossa oli seitsemän jakeluauton hankkiminen elintarvikekuljetuksia varten.
”Meillä on yleensä hyvin selvät sävelet. Meillä on vain yksi autotoimittaja, aina sama korimalli ja samat kylmälaitteet. Hankinta onnistuukin yleensä yhdellä puhelinsoitolla”, Matti Tuominen kertoo.
Vaivattomuuden taustalla on yksi tärkeä asia – huolellinen ennakkosuunnittelu.
”Teemme aina loppusyksystä hankintasuunnitelman seuraavalle vuodelle. Haemme siihen rahoituspäätökset kerralla valmiiksi. Siitä sitten yhdessä OLF-tiimin kanssa toteutamme hankinnat sovitussa aikataulussa”, Tuominen kuvailee.
Yhtä selkeää kuin hankintojen suunnittelu, on myös niiden rahoitusmuoto.
”Se on meillä lähes poikkeuksetta huoltoleasing. Se on vaivaton ja kattava, sillä siihen sisältyy kaikki. Pidän myös siitä, ettei auton jäännösarvo jää meidän huoleksemme. Emme me halua alkaa autokauppaa pyörittää, kun leasingkausi päättyy.”
Paljon kalustohankintoja tekevänä Tuomiselle on tärkeää myös se, että rahoituskumppaniin ja tämän osaamiseen voi luottaa.
”Harri on ihan huippuammattilainen, hänen kanssaan kaikki onnistuu. Meitä yhdistää myös se, että molemmat yritykset haluavat toimia ja kasvaa vastuullisesti. Ja siihen tarvitaan hyviä kumppaneita!”