Kempeleen Jätekuljetus Ky, toimitusjohtaja Matti Räisänen
Kempeleen Jätekuljetus Ky vastaa kotitalouksien ja yritysten jätekuljetuksista Oulussa ja sen ympäristökunnissa.
1980-luvulta saakka toiminut yritys on viime vuosina uusiutunut voimakkaasti ja tarjoaa asiakkaille jätekuljetusten ohella myös jäteneuvontaa.
”Moni yritysasiakkaamme ei ymmärrä laittavansa jätteisiin rahanarvoista tavaraa. He ilahtuvat saadessaan käytännön neuvoja siitä, miten materiaaleja voi hyödyntää ja miten lajittelun avulla voi pienentää maksujaan”, toimitusjohtaja Matti Räisänen kuvaa.
Tavaroiden ja materiaalien maksimaalinen hyödyntäminen on yritykselle paitsi bisnestä myös aatteellisesti tärkeää.
”Emme pelkästään kuljeta jätettä, vaan edistämme kiertotaloutta. Ekologisuus on meille tärkeä arvo”, Räisänen painottaa.
Jätteiden lajittelu ja kuljetus vaativat asianmukaiset koneet ja laitteet. Ne Kempeleen Jätekuljetus on aina aiemmin ostanut itse. Matti Räisäsen mielessä on kuitenkin jo pitkään muhinut toinenkin mahdollisuus.
”Leasingrahoitus on alalla yleinen käytäntö ja olen kuullut siitä paljon hyvää. Niinpä mekin päätimme kokeilla leasingrahoitusta nyt ensimmäistä kertaa.”
Uudella rahoitusmuodolla hankittiin yritykselle uusi pakettiauto sekä henkilöauto toimitusjohtajan käyttöön.
”Hankintaprosessi oli vaivaton ja nopea. OLFin Toni oli minulle entuudestaan tuttu osaaja, joten luotin täysin siihen, että hän hoitaa homman maaliin. Luottamus on minulle tärkeä juttu hankintoja tehdessä”, Räisänen toteaa.
Leasingprosessin sujuvuus vakuutti Räisäsen, ja hän näkee horisontissa monia uusia mahdollisuuksia.
”Jäteala on voimakkaassa muutoksessa. Saatamme tulevaisuudessa joutua reagoimaan nopeasti lisääntyviin ajoihin kalustohankinnoilla. Silloin leasingrahoitus nousee arvoon arvaamattomaan. Lisäksi meitä kiinnostavat uusiutuvalla energialla toimivat autot, ja niidenkin hankintaan leasingin tarjoaa joustavimmat mahdollisuudet.”