Vaasassa kotipaikkaansa pitävä West Industrial Solutions on tuore yritys, joka nojaa perustajiensa vahvaan kokemukseen teollisuuden alihankintaprojekteista. Toimitusjohtaja Jari Loukasmäki kertoo toteuttaneensa isoja hankkeita kumppaniensa Tatu Nurmen ja Daniel Gyllenbögelin kanssa.

”Vaativimpia projekteja ovat olleet ne, joissa olemme vastanneet kokonaisen tuotantolinjan siirtämisestä ulkomailta Suomeen. Siinä pitää olla nopea, kokenut ja tehokas, sillä urakkaan ei aina pääse tutustumaan etukäteen ja työt pitää tehdä ensisijaisesti turvallisesti. Meidän tehtävänämme on suunnitella ja toteuttaa siirto kokonaisvaltaisena palveluna, mukaan lukien tuotantolinjan luovutus käyttöönotettuna ja tarkastettuna”, Loukasmäki kuvailee.

West Industrial Solutions näki päivänvalon kesällä 2024, mutta Loukasmäki kumppaneineen on ehtinyt maistaa yrittäjyyttä jo aiemmin. Miesten aiempi yritys myytiin isommalle toimijalle, ja miehet siirtyivät palkkatöihin. Veri veti kuitenkin takaisin yrittäjiksi.

”Olemme vahvasti yrittäjähenkisiä. Uudelleen aloittaminen on helpompaa näin toisella kerralla, kun kontakti- ja asiakasverkosto on jo olemassa. Nyt voidaan tehdä asiat vielä paremmin kuin edellisellä kerralla”, Jari Loukasmäki pohtii.

Kasvua vauhditetaan hankinnoilla

Kokeneet yrittäjät ovat seuranneet toimialan kehitystä myös palkkatöissä ollessaan ja huomanneet toimintaympäristön muuttuneen.

”Asiakkaat haluavat nyt entistä kokonaisvaltaisempaa palvelua. He luovuttavat kumppaneille isoja projekteja ja luottavat siihen, että ne onnistuvat. Yhteistyö on nyt syvempää ja laajempaa kuin ennen.”

Ei siis ihme, että WIS Oy on pian aloittamisensa jälkeen jo positiivisen ongelman edessä.

”Kysyntää on niin paljon, että kasvupaineita on melkoisesti. Kasvua jarruttaa ammattilaisten puute. Olemme erikoistuneet niin vaativiin tehtäviin, että osaajien etsintä käy työstä.”

Kasvun vauhdittamiseen tarvitaan myös kalustohankintoja. Jari Loukasmäelle on itsestään selvää, että tuotantoautot hankintaan leasingrahoituksella.

”Meidän mielestämme liisaaminen on ainoa oikea vaihtoehto. Satsaamme omat rahat mieluummin rekrytointeihin ja toiminnan kannalta välttämättömiin kone- ja laitehankintoihin. Koska emme ole autobisneksessä, ei ole mitään järkeä omistaa niitä.”

Loukasmäki hankki välittömään tarpeeseen neljä pakettiautoa ja suunnittelee jo lisähankintoja.

”Minulla on pelkkää hyvää sanottavaa yhteistyöstä One Leasing Finlandin kanssa. He toimivat nopeasti ja joustavasti ja saimme autot ajoon salamannopeasti. Isona apuna oli myös Rinta-Joupin Autoliike, jonka kautta sopivat ajopelit löytyivät.”

”Pian tarvitsemme lisää tuotantoautoja. Meidän ei tarvitse kahta kertaa miettiä, miten ja mistä ne hankimme. Työntekijöidemme turvallisuus on meille tärkeää ja siksi haluammekin, että he liikkuvat nykyaikaisella ja turvallisella kalustolla, jonka yhteistyö One Leasing Finlandin kanssa meille mahdollistaa.”